Puoti auki!

Ja täten julistamma puodin avatuksi. Mitäänhän täällä ei kaupustella, paitsi ehkä hyviä reseptejä ja muutamia matkakertomuksia. Ja ehkä muutamia huonoja vitsejä. Kaikki tosin ilmaiseksi. Ennen kuin ryhdyn tarjoilemaan teille Kataloonian ensimmäisiä reseptejäni, kerron kuka täällä ruudun takana ja lieden äärellä häärää. Olen valloittamassa blogistaniaa jo toistamiseen, sillä muinoin Piemonten päivinäni kirjoittelin rakasta ensimmäistä ruokablogiani Keittiö Piemonten Sydämessä. Blogista löytyy yhä paljon herkullisia reseptejä ja Italia-aiheisia kertomuksia, joten ei muuta kuin sinne arkistoja tonkimaan, jos kiinnostaa! Koska salasanoilla ynnä muilla on paha tapa kadota muistista, Sitruunainen ei iloksenne enää kirjoita koskaan. Mutta huoli pois! Ottakaa essunne kulmasta kiinni ja kuivatkaa siihen kyyneleenne – Sitruunaisesta on riemuksenne kuoriutumassa Tyyne, joka jatkaa keitoksiensa hämmentämistä Iberian niemimaalla, Barcelonan kauniissa kaupungissa. (Edit. kannattaa lukaista tässä kohtaa Aleksin Barcelona-postaus). Vielä hetken verran hänen toinen jalkansa (siis ei Aleksin vaan Tyynen) roikkuu tuolla Italian puolella, eikä Suomestakaan olla seitsemässä vuodessa (onneksi) päästy eroon, joten Tyynen keittiötä voisi luonnehtia varsin mobiiliksi köökiksi. Siellä sulassa sovussa paellat paistuvat, puustit kohoavat ja pastakone laulaa! Tervetuloa siis kanssani monen maan patojen ääreen pyörimään, vesi kielellä hyörimään! Uusia makuja etsimään ja vaikkapa samalla uusia matkakohteita keksimään. Ja kuten tapana on, mitään keskinkertaistahan ei julkaista! ;-P

– Tyyne